Huoltoleasingin avulla turvallisuutta arkeen

CAP-Group on Pohjoismaiden suurin kuljettajakoulutusyritys. Yhtiö on parhaillaan päivittämässä autopolitiikkaansa NF Fleetin kanssa, ja suunta on kohti vihreämpää autoilua – liiketoimintaan sopivin askelin. Kuljettajakoulutuksessa on tärkeää käyttää pääosin manuaalivaihteisia autoja ja autoilu on sen luonteista, että radikaalia siirtymää pelkästään uusiin käyttövoimiin ei ole tarkoituksenmukaista tehdä tässä autoilun murroksen vaiheessa. Kaikissa valinnoissa pyritään kuitenkin painottamaan aina vähäpäästöisempää vaihtoehtoa. Vähäpäästöisyyttä tehostetaan muutenkin kuin kalustovalinnoilla, sillä myös opetusmetodeilla on vaikutusta asiaan. Muun muassa osa ajotunneista toteutetaan simulaattorilla ja verkko-opetus teoriatuntien osalta ovat hyviä esimerkkejä tästä. Kaiken keskiössä on mahdollisimman laadukas opetus ja turvallisuus.

”Meille on tärkeää, että voimme taata sekä oppilaille että opettajillemme mahdollisimman turvallisen työympäristön. Huoltoleasingin avulla tärkeimmät työvälineet, eli autokalusto, on aina uutta ja huollettua. Kolmen vuoden leasingsopimukset takaavat, että oppilaat saavat aina ajaa viimeisimmällä tekniikalla. Näin pystymme myös tuottamaan parasta mahdollista koulutusta tulevaisuuden autoilijoille”, kertoo CAP-Groupin Tapio Paasimaa.

CAP-Groupin käytössä oleva Huoltoleasingpalvelu kattaa tällä hetkellä 137 autoa, joista 130 on opetuskäytössä ja 7 työntekijöiden työsuhdeautoina.

”Huoltoleasing helpottaa meidän arkea huomattavasti. Se on huoleton käyttäjälle ja yhtiöllä on aina kulut ennakkoon tiedossa”, Paasimaa lisää.

Olisiko teidänkin yrityksenne aika siirtyä huolettomampaan, vastuullisempaan  ja taloudellisempaan autoiluun? Ota yhteyttä NF Fleetin tiimiin, kerromme mielellämme eri vaihtoehdoista sovitettuna juurit teidän yrityksellenne!

Tervetuloa NF Fleetin asiakkaaksi. Ota yhteyttä 010 404 505