Mitä tulisi tietää kun lähdet työautolla ulkomaille.

Autolla ulkomaille

Tutustu tämän sivun ohjeisiin suunnitellessasi ulkomaanmatkaa työsuhdeautollasi.

Työsuhdeautolla ulkomaille

Työsuhdeautolla on mahdollista suunnata myös ulkomaille, mikäli tällä sivulla mainitut dokumentit ja luvat ovat kunnossa. Jos matkasi suuntautuu Pohjoismaiden (Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti) ulkopuolelle, sinun tulee hakea maastavientilupa NF Fleetiltä. Maastavientilupa tulee hakea viimeistään kaksi viikkoa ennen kyseisen matkan alkua, ja se myönnetään enintään kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan. Tällä hetkellä emme voi myöntää maastavientilupia lainkaan Venäjälle, Valko-Venäjälle tai Ukrainaan.

Huomioithan kuitenkin, että auton haltijana toimiva yritys vastaa ulkomailla tapahtuvista huolto- ja korjauskuluista. NF Fleetille sopimusehtojen mukaisesti kuuluvia kuluja on mahdollista hakea takaisin erillistä dokumenttia vastaan.

Tee näin, kun suunnittelet ulkomaanmatkaa työsuhdeautollasi:

1. Pyydä lupa maastavientiin työnantajaltasi
Varmista työnantajaltasi, että työsuhdeauton vienti ulkomaille on yrityksessänne sallittua.

2. Tulosta mukaan auton rekisteriotteen tekninen osa
Tarvitset paperisen rekisteriotteen teknisen osan mukaasi, kun matkustat autolla Ahvenanmaalle tai Suomen ulkopuolelle. Rekisteriotteen teknisen osan voit hankkia Traficomin verkkopalvelusta tai katsastustoimipaikasta. Autosi haltijatiedot voit tarkistaa Traficomin verkkosivuilta. Jos et ole merkittynä leasingauton 2. haltijaksi, tarvitset lisäksi NF Fleetiltä valtakirjan, jonka avulla saat noudettua rekisteriotteen teknisen osan katsastusasemalta.

3. Hae maastavientilupa NF Fleetiltä
Mikäli matkustat Pohjoismaiden ulkopuolelle, sinulla tulee olla leasingyhtiön myöntämä maastavientilupa. Maastavientilupa täytyy hakea NF Fleetiltä viimeistään 2 viikkoa ennen matkan alkamista. Voit hakea maastavientiluvan helposti tällä lomakkeella. Lupa on voimassa 3 kuukautta lähtöpäivästä alkaen. On tärkeää, että mainitset lomakkeessa myös muut mahdolliset auton kuljettajat kyseiselle matkalle.

4. Saat maastavientiluvan sähköpostitse
NF Fleet lähettää sinulle maastavientiluvan sähköpostitse. Lisäksi saat tarvittaessa mahdollisen valtakirjan rekisteriotteen teknisen osan noutamista varten. Maastavientiluvasta veloitetaan NF Fleetin palveluhinnaston mukainen maksu.

5. Green Card mukaan Pohjoismaiden ulkopuolelle
Green Card on suositeltavaa ottaa mukaan matkalle aina, kun lähdet työsuhdeautollasi Pohjoismaiden ulkopuolelle. Se on todistus kansainvälisen liikennevakuutuksen voimassaolosta.

Green Card

Green Card on pakollinen matkustaessasi seuraavissa maissa: Albania, Azerbaidžan, Pohjois-Makedonia, Marokko, Moldova, Tunisia, Turkki, Ukraina. NF Fleet Täysvakuutus ei tällä hetkellä voi myöntää Green Cardia lainkaan Venäjälle, Valko-Venäjälle tai Ukrainaan.

Mikäli autossasi on NF Fleet Täysvakuutus, voit pyytää Green Cardin helposti osoitteesta: euro@crawco.fi. Muuten voit tilata sen työnantajayrityksesi vakuutusyhtiöstä, jossa autosi on vakuutettu. Tarkistathan yrityksenne käytännön asiaan. Lisätietoja Green Cardista löytyy Liikennevakuutuskeskuksen verkkosivuilta. Lisätietoja ulkomailla matkailusta löydät muun muassa Euroopan komission verkkosivuilta.

Muistathan, että autoillessasi ulkomailla on hyvä perehtyä kohdemaan liikennesääntöihin. Sinä olet vastuussa siitä, että leasingajoneuvon käyttö on kohdemaan lakien mukaista. NF Fleet toivottaa sinulle turvallista matkaa!

Tervetuloa NF Fleetin asiakkaaksi. Ota yhteyttä 010 404 505