Vihreä autoilu on yhä tärkeämpää yrityksille.

Kohti kestävää ja vastuullista yritysautoilua

SSAB on maailmanlaajuisesti toimiva teräsyhtiö, jolla on vahva asema laadukkaiden erikoisterästen valmistajana. SSAB valmistaa teräslaatuja, jotka on kehitetty tekemään käyttökohteestaan vahvempia, kevyempiä, turvallisempia, vastuullisempia ja kestävämpiä. Vastuullisuus ja ympäristöarvot ovat SSAB:n toiminnassa erityisen tärkeässä asemassa ja siksi myös yrityksen autopolitiikka on hienosäädetty tukemaan näitä arvoja. NF Fleet on ollut SSAB:n kumppani autoasioissa jo pitkään, ja viimeksi joulukuun alussa päivitetty yhtiön autopolitiikka painottaa vahvasti siirtymistä vähäpäästöisiin ladattaviin autoihin sekä työsuhdeautoissa että tehtaiden tuotantoajoneuvoissa.

”Olen todella kiitollinen NF Fleetin asiantuntija-avusta niin autopolitiikkamme päivityksessä kuin autoasioissa muutenkin. Oma yhteyshenkilömme NF Fleetillä on meille tärkeänä tukena ja turvana erityisesti näinä autoilun nopean murroksen aikoina. Palvelu toimii luotettavasti ja ketterästi sekä meidän päättäjien suuntaan, että yhtälailla työsuhdeautoilijoiden suuntaan”, kertoo SSAB:n HR Specialist Jaana Syväpuro tyytyväisenä.

Tällä hetkellä SSAB:lla on käytössään noin 130 autoa Huoltoleasing-sopimuksella. Autokannassa ollaan siirtymässä päivitetyn autopolitiikan myötä vähäpäästöisempiin autoihin ja työsuhdeautoilijan vastuullisempia käyttövoimavalintoja tuetaan myös rakentamalla tehdaspaikkakunnille helposti käytettäviä latausratkaisuja.

”SSAB haluaa olla vastuullinen työnantaja myös autoilun suhteen. On tärkeää, että vähäpäästöinen työsuhdeautoilu tehdään helpoksi ja sujuvaksi työntekijöille. Myös tämän kehityksen eri vaiheissa on NF Fleetin tietotaito ja joustava palvelu meille tärkeänä apuna. Autopolitiikan uudistukset on otettu meillä todella positiivisesti vastaan myös työntekijöiden keskuudessa”, Syväpuro toteaa.

SSAB:n autoilun tulevaisuutta rakennetaan yhteistyössä NF Fleetin kanssa kestävään ja ympäristöystävälliseen suuntaan – noudatellen täysin yhtiön arvomaailmaa ja toimintamallia muillakin osa-alueilla.

Kaipaako teidänkin yrityksenne ammattitaitoista tukea muuttuviin liikkumisen ratkaisuihin? Ota yhteyttä NF Fleetiin, niin keskustellaan lisää juuri teidän yrityksenne tilanteesta ja tarpeista!

Tervetuloa NF Fleetin asiakkaaksi. Ota yhteyttä 010 404 505