NF Fleetin entistäkin ehompi tiimi

Kehitämme jatkuvasti itseämme ja työskentelytapojamme NF Fleetillä, jotta voimme jatkossa tarjota entistäkin parempaa palvelua asiakkaillemme. Työntekijöidemme hyvinvointi on nostettu myös strategiamme yhdeksi pääpilariksi. Hyvinvoiva henkilökunta mahdollistaa sen, että meillä on jatkossa myös entistäkin tyytyväisempiä asiakkaita.

NF Fleetin sekä omistajayhtiömme ALD Automotiven koko henkilökunta on ollut mukana Generoi Development Oy:n tuottamassa Grateful Mind -työhyvinvointiohjelmassa, jossa olemme luoneet uusia keinoja oman työn hallintaan, itseohjautuvuuteen, uudistumiskykyyn sekä vuorovaikutuksen kehittämiseen. 

Generoin kattava, juuri meidän tarpeisiimme sovitettu valmennuskokonaisuus ja Sparky-mobiilityökalun käyttöönotto on tuonut uusia oivalluksia ja keinoja jokaisen yksilön omien voimavarojen tunnistamiseen ja kestävän suorituskyvyn kehitykseen sekä yhdessä tekemiseen. Generoin ydinosaamista onkin työyhteisön hyvinvoinnin ja kestävän suorituskyvyn tukeminen.

”NF Fleetin kanssa lähdimme pureutumaan kiireisen organisaation haasteisiin ensin yksilötasolla. Omien toimintatapojen tunnistaminen on avainasemassa siihen, että voi lähteä tekemään positiivista muutosta. Kun omat voimavarat saadaan esiin ja hyödynnettyä onkin hyvä jatkaa siihen, miten työyhteisössä toimitaan yhdessä ja tuetaan toinen toistamme. Näin luodaan pohjaa kestävälle työhyvinvoinnin kehitykselle.”, kertoo Generoin valmentaja Anna Savolainen innostavasti.

Jokainen osallistuja voi poimia valmennusohjelmasta juuri omaan arkeen sopivat keinot. Itsetuntemuksen ja työhyvinvoinnin kehittämiseen luotu Sparky-mobiilisovellus kulkee kätevästi mukana muistuttaen valmennuksen aiheista kiireisen arjen keskellä. NF Fleetin asiakaspalvelupäällikkö Sanna Andersén pitää tärkeänä, että välillä pysähdytään yhdessä sekä oman että koko työyhteisön hyvinvointiteeman äärelle:

”Työyhteisössä on tärkeää oppia tunnistamaan ja ymmärtämään erilaisten yksilöiden erilaisia toimintamalleja. Siihen nämä valmennukset toimivat erinomaisena muistutuksena ja uusien ajatusten herättäjänä. Ylipäätään valmennusohjelma on avannut hyviä avoimia keskusteluja hyvinvointiasioiden ympärillä. Pienelläkin muutoksella omassa tekemisessä voi olla hyvinkin suuri positiivinen vaikutus koko porukkaan”, Andersén summaa.

NF Fleetin tiimi toivottaa sinulle hyvää työpäivää! Palvelemme sinua mielellämme kaikissa arkea helpottavaan leasingautoiluun liittyvissä asioissa: Tiimimme yhteystiedot löydät täältä.

Tervetuloa NF Fleetin asiakkaaksi. Ota yhteyttä 010 404 505