Auton vaihto mielessä – mieti ainakin näitä seikkoja ennen uuden auton tilausta
Monelle työsuhdeautoilijalle saattaa kesän alussa olla ajankohtaista miettiä uutta autoa. Mikäpä onkaan sen mukavampaa kuin lähteä uudella autolla lomille. Uuden auton hankintaprosessi kannattaa aloittaa tutustumalla huolella oman yrityksen autopolitiikkaan ja auto-ohjeisiin. On myös hyvä kartoittaa eri autovaihtoehtoja ja miettiä tarkkaan minkälaiseen käyttöön auto tulee. Keräsimme tähän artikkeliin muutamia vinkkejä aiheesta.
Mihin käyttöön auto tulee: Mieti mihin tarkoitukseen autoa pääasiassa käytetään. Onko kyseessä lyhyet työmatkat ja kaupassa käynti, vai tehdäänkö sillä myös pidempiä ajoja esimerkiksi kesämökille, pidemmille työmatkoille tai jopa ulkomaille.
Mitä kuljetat autolla: Mitä kaikkea autoosi pitää mahtua? Montako henkilöä autolla pitää kuljettaa, muista että lemmikit vievät tilaa myös. Harrastusvälineet ja matkatavarat vaativat nekin oman tilansa. Pitkillä matkoilla tilava auto on mukava, mutta jos ajat enimmäkseen kodin ja työpaikan välillä, voi pienempi auto olla ketterämpi valinta. Kun olet päässyt näistä tarpeista selvyyteen, voitkin jo alkaa miettiä käyttövoimaa.
Käyttövoima: Sähköllä liikut edullisesti ja ympäristöystävällisesti. Monissa yrityksissä suositaan sähköistä autoilua, ja valtio on jatkanut täyssähköautojen verokannustetta. Voit lukea verokannusteesta lisää tästä. Latauspaikkoja on Suomessa jo kattavasti saatavilla ja latausverkosto laajenee koko ajan. Lisäksi sähkö on tulevaisuuden käyttövoima. Jos matkat ovat pitkiä, tai suuntautuvat haastavampiin paikkoihin, kannattaa käyttövoima harkita huolella, erityisesti silloin jos pitää kuljettaa isompaa kuormaa tai vaikkapa vetää peräkärryä tai asuntovaunua. Valinta on sinun, mutta varmista aina työsuhdeautoilijana työnantajayrityksesi autopolitiikka ennen uuden auton hankintaa. Monessa yrityksessä on linjattu työsuhdeautoista ympäristöystävällisiä valintoja.
Mallin valinta: Nettiä selailemalla on helppoa löytää testejä, artikkeleita, ajokokemuksia ja tietoja saatavilla olevista automalleista. Sivuiltamme löydät leasingesimerkkejä suosituista henkilö- sekä pakettiautoista. Älä kuitenkaan jätä kaikkea netin varaan, vaan käy koeajamassa sinua kiinnostavat mallit. Vain ajamalla voit tietää miten auto käyttäytyy ja sopiiko se sinun tarpeisiin. Testaa ainakin penkkejä ja hallintalaitteita; näetkö autosta mukavasti ulos? Onko takana istuville riittävästi tilaa, ja miten mahdolliset matkatavarat mahtuvat kyseiseen malliin? Turha kiire pois. Koeajoissa menee aina oma aikansa, mutta kannattaa muistaa, että valitun auton kanssa olet mahdollisesti päivittäin tekemisissä useamman vuoden.
Varusteet: Kun malli on selvillä, alkaa mietintä lisävarustelusta. Useisiin automalleihin saa lisävarusteena kaikenlaista mukavaa ja matkantekoa helpottavaa laitetta sekä sisustuksellisia ratkaisuja. Penkin päälliset ja materiaalit, vanteet, auton väri, lisärenkaat ja niin edelleen. Lista on lähes loputon. Mieti tässäkin, mitä tarvitset ja mistä pidät. Sähköautoilijan kannattaa ainakin latauksen kannalta arvioida kotilaturin tarvetta, jos julkisiin latauspisteisiin on matkaa tai työpaikalla ei ole latausmahdollisuutta. Paljon matkustava taas saattaa arvostaa sisustuksellisia lähtökohtia: Auto voi monelle olla liikkumisen lisäksi myös työpaikka ja konttori pitkillä reissuilla. Tarkista työnantajayrityksesi autopolitiikka myös mahdollisten varusteiden sekä kotilatauslaitteen osalta.
Vakuutukset: Leasingautossa täytyy olla aina voimassa oleva vakuutus. Suosittelemme uudelle työsuhdeleasingautollesi kilpailukykyistä Autoleasingin Täysvakuutusta, jonka voi liittää kätevästi leasingsopimukseen lisäpalveluna. Voit itse valita omavastuun määrän neljästä eri tasosta. Tutustu Täysvakuutukseen tästä.
Huoltoleasing: Autoleasingin tarjoama Huoltoleasing on viisas ja vastuullinen valinta – sinun huoleksesi jää vain ajaminen, me huolehdimme lopusta. Sovittu kuukausihinta sisältää lähes kaikki autoilun kulut: Huollot, korjaukset, katsastukset ja renkaat. Tutustu Huoltoleasingiin tästä.
Lisäpalvelut: Kauttamme saat kätevän sähköautoille tarkoitetun Electric-latauspalvelun. Koko maan kattava latausverkosto on käytössäsi. Tutustu Electric-latauspalveluun tästä. Tämän lisäksi tarjoamme myös muita lisäpalveluita, esimerkiksi rengassäilö, autopesu ja sijais- ja odotusautopalvelu kuuluvat palveluihimme. Tutustu lisäpalveluihin tästä.
Jos auton valinta vielä mietityttää ja on ajankohtaista: älä epäröi ottaa yhteyttä suoraan NF Fleetin palvelevaan tiimiin. Olemme täällä sinua varten.