Asiakkaat entistäkin tyytyväisempiä NF Fleetin palveluun

Vuoden 2020 lopulla tehdyn asiakastyytyväisyystutkimuksen pohjalta voimme iloksemme todeta, että asiakkaamme ovat olleet vuonna 2020 entistäkin tyytyväisempiä palveluumme sekä yhteistyöhön kanssamme.

Yrityspäättäjille kohdistetun tutkimuksen mukaan NF Fleetin palveluiden tunnettuus on noussut huomattavan harppauksen edellisen vuoden 79 prosentista jopa 90 prosenttiin.

Innolinkin toteuttaman tutkimuksen kriteereinä olivat mm. joustavuus, luotettavuus, innovatiivisuus, hinta-laatusuhde, palvelun sujuvuus eri osa-alueilla ja raportointi. Kaikilla tutkituilla osa-alueilla NF Fleetin kehitys oli positiivista, ja kaikkien onnistumisarvioidemme keskiarvo oli +0,33 verrattuna vuoteen 2019. Erityisesti NF Fleetin vahvuuksina painottui yhteistyön sujuvuus sekä palvelun laatu. Palvelussa korostui asiakkaan henkilökohtaisen yhteyshenkilön merkitys ja asiantuntemus. Vastaajista 83 prosenttia koki päätöksen yhteistyöstä NF Fleetin kanssa olleen oikea, ja kokonaisarvosanaksi palvelustamme saimme 8,1/10.

Tavoitteenamme on jatkuva asiakastyytyväisyyden parantaminen. Tämä vuosittainen tutkimus ja sen kautta saatu arvokas palaute mahdollistaa palvelumme kehittämisen juuri asiakkaidemme toivomaan suuntaan.

Tärkein kehitysalueemme on tutkimuksen mukaan edelleen proaktiivisuuden lisääminen. Vuonna 2021 haluammekin sitoutua olemaan entistä lähempänä asiakkaitamme auttaen heitä uudistamaan autopolitiikkaansa entistäkin vastuullisempaan ja kokonaistaloudellisempaan suuntaan.

Tervetuloa NF Fleetin asiakkaaksi. Ota yhteyttä 010 404 505