Infra Kiri alkaa sähköistyä
Vuonna 2005 perustettu Infra Kiri Oy toimii maa- ja vesirakennusalan pääurakoitsijana ja huoltoyhtiönä. Yhtiön toimialuetta ovat Pirkanmaa, Satakunta ja Varsinais-Suomi. Toimitusjohtaja ja yrittäjä Timo Kiri omaa alan kokemusta jo vuodesta 1983, jolloin yhtiö toimi nimellä Vammalan Maarakennus. ‘‘Päätoimialaamme ovat putkistot, viemäröinnit ja hulevesijärjestelmät. Lisäksi teemme katuvalaisinjärjestelmien rakennusta, huoltoa ja saneerausta. Asiakkaat koostuvat lähinnä kaupungeista ja kunnista‘‘, toteaa Kiri. Nelisenkymmentä ammattilaista työllistävä yhtiö, käynnissä olevat projektit sekä laaja laitekanta pitävät toimitusjohtajan kiireisenä.
Autoasioissa Kiri on luottanut NF Fleetiin vuodesta 2017, silloin Infra Kiriin otettiin yksi pakettiauto kokeeksi huoltoleasingsopimuksella. Nykyään yhtiön autokannassa ei ole enää montaakaan omistusautoa. Kiri kokee NF Fleetin Huoltoleasingpalvelun monella tapaa hyväksi ratkaisuksi Infra Kirille. ‘‘Kun yrityksessä on paljon laitteita, ovat huollot yksi ratkaiseva tekijä toiminnassa. NF Fleetin Huoltoleasingpalvelu helpottaa liikkumista ja toimintavarmuutta. Kaikki automme ovat neljän vuoden leasingsopimuksella eli liikumme koko ajan uudella kalustolla – tämä vaikuttaa myös yhtiön ulkoiseen ja sisäiseen imagoon positiivisesti‘‘, sanoo Kiri.
Täyssähköautoiluun Kiri on tutustunut nyt parin viikon verran. Työsuhdeautoksi valikoitui Audin Q8 E-TRON Sportback -malli. Sähköautoilun omaksuminen on ollut helppoa ja latauksien sujuvoittamiseksi kotipihaan on asennettu laturi. ‘‘Arkipäivän ajot ja auton range olivat määrittävin asia automallia harkittaessa. Kodistani Sastamalasta on yhtiön toimipaikalle Nokialle noin 40 kilometriä, ja 80 prosentin latauksella auton toimintamatkaksi tulee noin 400 kilometriä. Jos talvisin lataus kestää noin 250 kilometriä, niin sillä pärjää hyvin. Yhdellä istumalla en bensa-autollakaan ajaisi yli 500 kilometrin matkaa ilman kahvitaukoa‘‘, toteaa Kiri. Sähköisiin pakettiautoihin siirtymistä yhtiössä ei pidetä mahdottomana ajatuksena, kunhan sähköpakettiautojen toimintamatkat ja kantavuudet kehittyvät. ‘‘Talvella pakettiauton toimintamatkan pitäisi olla kelissä kuin kelissä 250 kilometriä. Siksi odottelemmekin sähköpakettiautojen kehitystä vielä jonkin aikaa. Olemme myös normaalia raskaamman toimialan edustajia ja kuljetamme yleensä pahvilaatikoita painavampia esineitä‘‘, naurahtaa Kiri hyväntuulisesti.
‘‘NF Fleet on ollut hyvä kumppani autoasioissa. Aina on tullut vastauksia ja neuvoja, jos niitä on kaivannut. Emme varmaan olisi olleet näin pitkään asiakkaina, jollei homma toimisi‘‘, toteaa Kiri tyytyväisenä.